Kylmää jo 30 vuotta

Tausta

Kylmä 2000 Oy on vuonna 1987 perustettu kylmäalan yritys. Huolto ja asennustoiminta ovat jatkuneet Kylmä 2000:ssa jo yli  30 vuotta, ja vuonna 2010 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä kokemus yhdistyy tänä päivänä nuoreen energiaan, ennakkoluulottomuuteen ja intoon kehittää sekä parantaa yrityksen toimintaa.

Kokoluokka & toiminta-alue

Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 6,2 M€. Työllistämme täysipäiväisesti yli 40 henkilöä. Asentajiamme löydät pääkaupunkiseudulta, Lohjalta, Lahdesta, sekä  Porvoon seudulta, ja päivittäinen toiminta alueemme kattaa Etelä-Suomea noin 200 km säteellä pääkaupunkiseudulta.

Arvot

Keskeisimmät arvomme ovat Tehokkuus ja Tyytyväisyys. Tehokkuus näkyy omassa työssämme työnohjauksen ja suoritusten tarkkuudessa, ja rakentavien sekä toimivien ratkaisujen ja onnistuneiden toimitusten kautta haluamme työllämme tehostaa myös asiakkaan toimintaa. Uskomme että asiakas on tyytyväinen kun työ on hyvin tehty, mutta yhtä lailla sama koskee myös työn tekijää.

Haluamme tarjota työntekijöillemme kaikki tarvittavat eväät hyvän työn tekemiseen: Kylmä 2000:ssa ajanmukaisten työnhallintajärjestelmien mahdollistama tiedon ja osaamisen jakaminen, työhyvinvointiin ja koulutukseen panostaminen sekä koko porukan omistautuneisuus antavat tarvittavat työkalut yksilön työn ja koko yrityksen toiminnan laadun ylläpitoon ja jatkuvaan kehittymiseen.

Tavoitteet

Tavoitteemme on olla Suomen teknisen osaamisen kärkiryhmää kylmätekniikassa ja kylmäautomaatiossa sekä palvella asiakkaitamme onnistuneesti kaikissa kylmään liittyvissä tarpeissa ja haasteissa. 

Haluamme korkealaatuisen ja vastuullisen toimintamme avulla tuottaa kestävää ja kasvavaa hyvinvointia asiakkaillemme, työntekijöillemme sekä sidosryhmillemme ja niiden kautta koko yhteiskunnalle.

Palvelumme kohderyhmä

Tällä hetkellä palvelemme vain yrityksiä.